Kun mikään ei enää auta ulkoa käsin
Tässä kohtaa on tärkeää sanoa yksi asia ääneen.
Toista ihmistä ei voi pakottaa muutokseen.
Ei oikeilla sanoilla.
Ei ymmärryksellä.
Ei rakkaudellakaan.
Ihminen voi kuulla kaiken tämän,
nyökätä, ymmärtää ja jatkaa silti samalla tavalla.
Ei siksi, ettei haluaisi muuttua,
vaan siksi, että keho ei ole vielä turvassa.
Muutos ei synny tiedosta.
Se ei synny oivalluksesta.
Se ei synny siitä, että joku muu näkee tilanteesi selvästi.
Muutos syntyy vain silloin,
kun ihminen itse alkaa jälleen kuulla kehonsa.
Ja siihen ei ole sanallista tietä.
Siksi Sydänkenttä ei opeta.
Se ei korjaa.
Se ei vaadi.
Sydänkenttä luo tilan,
jossa ihminen voi – jos ja kun on valmis –
alkaa jälleen hengittää.
Jos ei ole, sekään ei ole väärin.
Keho kantaa elämää niin kauan kuin pystyy.
Se sopeutuu, selviää ja jatkaa eteenpäin
pidempään kuin usein ymmärrämme.
Ja kun kuormitus jatkuu liian pitkään,
keho alkaa viestiä yhä voimakkaammin.
Ensimmäinen merkki on väsymys, mikä ei helpota nukkumalla.
Sydänkenttä muistuttaa sinua vain tästä:
Elämää ei voi pakottaa auki.
Se voi avautua vain sisältä päin.
Jos jokin tässä koskettaa,
se ei vaadi sinulta mitään.
Voit olla tässä.
Hengittää.
Ja antaa kehon tehdä sen,
mihin se on aina pyrkinyt.
Palaamaan elämään.
Sydänkentän tarkoitus ei ole muuttaa sinua.
Se on luoda tila, jossa voit itse vapautua elämällesi.